MATKALLA ALAS
25.4.03

 

 
 
Alamäki jatkui tänään, laskeuduimme n.1100m lisää alaspäin. Matkanpää alkaa jo tuntua... jalloissa. Oli vaikea kuvitella, että alamäki olisi ollut rankempaa jaloille kuin ylämäki, mutta näin on. Eteenkin polvet sai kyytiä.  
 
 
Illalla päästyämme Jomsomiin hotelliin jossa oli istuma wc,(ei enää kyykkyp-----aa, aaah mikä nautinto) oli aika kiittää Anapurna Trekingin upeita kantajia. Jaoimme kaikki jäljellä olevat T-paitamme, retkiruuat, sauvat ja jopa parit housut kantajillemme kiitokseksi. Tämä normaalin rahallisen tipin lisäksi. Heidän jokseenkin väsyneet kasvonsa saivat aivan uuden loisteen.

Tämän jälkeen otimme itsekin ilon irti.

-r

 

 
 
 
     
 

KATMANDU
26.4.03. 1193m

 

 
 
Aamulla tuntui tosi oudolta kävellä ainoastaan n.50m hotellilta lentokäntellä, sen sijaan että oli täsää vaiheessa totuttu parinkymmenen kilometrin päiväetapeihin. Pienen, näköjään paikallisesti pakollisen, hässäkän jälkeen saatiin kaikki tavaramme koneeseen.  
 
 
Nousu Jomsomin kentältä on ikimuistoinen. Kiitorata "loppuu kesken" ja pieni potkurikone ikään kuin tippuu reunalta toivoen että vauhtia on tarpeeksi. Vasemmalta lähestyy yksi pieni harjanne ja heti kun se on ohitettu oikealta lähestyy seuraava harjanne ja edessä näkyy vain vuorenseinämä ja lumen peittämiä huippuja.

Koko matkan Pokharaan ikkunoista näkyy vain vuorenseiniä molemmin puolin konetta. Jälleen Pokharan lentokentällä on vuorossa pieni pakollinen härdelli ja turvatarkastus, minkä jälkeen saimme hieman esimakua huomiselle transithalli notkumiselle. Lopuksi koneemme saapui ja hetken kuluttua olimme jälleen ilmassa. Vaikka matka ei kestänyt kuin parikymmentä minuuttia koneen oli silti noustava jyrkästi ylös, hieman yli 9000m, jotta se pääsisi vuorten yli.

Tuntui kuin olisi tullut osittain kotiin kun saavuimme Garuda-hotellin aulaan. Vielä enemmän koti-fiilistä saimme kokea illalla kuin Katmanduun saunakeisari Jukka tarjosi ruisleipää, Turun sinappia ja aidot suomalaiset löylyt. Välillä unohtui että olemme vielä lähes 1200m korkeudessa Himalaijan syleilyssä.

On aika sanoa näkemiin vuorille sillä huomenaamulla odottaa armoton pakkaaminen, viimeisten tuliaisten shoppaaminen ja kotiin lento. Lento joka kestää melkein 24 tuntia, Delhin ja Wienin kautta.

Kiitos kaikille.